Saksalainen Wim Wenders on tehnyt monia hienoja elokuvia: niin Berliinin taivaan alla kuin dokumentit Pina ja Buena Vista Social Club ovat hänen ohjaamiaan. Ensinmainitun hän on myös kirjoittanut.
Ry Cooder taas on yksi jos ei kaupallisesti menestyneimpiä niin ainakin arvostetuimpia ja monipuolisimpia yhdysvaltalaismuusikoita, joka on soitellut kitaraa muun muuassa kyseisen Buena Vista Social Clubin kanssa. Sekä Wendersin että Cooderin taiteellinen huippuhetki on Paris, Texas. Robert Mullerin kuvaus tuo välillä mieleen vanhat länkkärit tallentaen silti hahmojen herkät ja melankoliset tunteet. Visuaalisesti kaikki on erittäin hienon näköistä, eikä niin sanottua kasariestestiikkaa löydy lainkaan. Kaikki näyttelijät ovat osaavia ja hoitavat homman tyylikkäästi kotiin.
Alussa nuhjuinen mies harhailee autiomaassa ilman vettä. Jo tässä vaiheessa katsoja ymmärtää elokuvan musiikkin luonteen. Ry Cooder näppäilee slide kitaraansa soittamatta mitään tiettyä kappaletta samalla kun mies kävelee löytämänsä junaradan vartta. Pian hänen veljensä Walt löytää hänet. Mies paljastuu Travisiksi (Harry Dean Stanton), jota hänen veljensä (Dean Stockwell) ei ole nähnyt neljään vuoteen. He lähtevät ajamaan Waltin kotiin Los Angelesiin. Matkan aikana Travis yrittää monta kertaa karata, epäonnistuen. Hän ei myöskään suostu puhumaan lainkaan, joten Walt alkaa tuskastua. Näiden vaiheiden jälkeen miehet saapuvat Waltille, jossa heitä odottavat tämän vaimo sekä Travisin pieni poika Hunter. Aluksi tämä suhtautuu kylmäkiskoisesti biologiseen isäänsä, mutta vähitellen he lähenevät. Sitten, eräänä päivänä, Travis lähtee autollaan etsimään vaimoaan Janea. Hän ottaa Hunterin mukaansa, ja siitä alkaa isän ja pojan road trip.
Paris, Texas on hidastempoinen ja rauhallinen olematta silti lainkaan tylsä. Elokuvan ääniraidalla kuuluu dialogin lisäksi vain satunnaista auton moottorin hurinaa pikkukaupungissa ja Cooderin maalailevaa kitaransoittoa. Wenders on ymmärtänyt, ettei jatkuva taustahäly ole hyväksi, joten pelkkää hiljaisuutta voi kuulla elokuvan merkittävimmissä kohtauksissa loppuosiossa. Kaiken kaikkiaan Paris, Texas on sen verran upea, että sitä voi kutsua yhdeksi hienoimmista elokuvista koskaan.
